19.11.2015

Yhdessä kasvun esteitä purkamaan

Kestopuuteollisuus on pitkään ja määrätietoisesti pyrkinyt toimimaan lähellä muita puutuotealan toimijoita. Muutama vuosi sitten siirryimme Helsingissä rakentajain taloon juuri puualan yhteistyömielessä. Nyt Puutuoteteollisuuteen liittyminen ja samaan osoitteeseen muuttaminen on luonnollinen jatke kehitykselle. Näemme, että jäsenyys tuo meidät yhä lähemmäs yhteistä … LUE LISÄÄ

22.10.2015

Nähdäänkö metsä puilta?

Asun omakotitalossa, joka on rakennettu 70-luvun loppupuolella. Taloon on aikanaan rakennettu kaavamääräysten vastaisesti harjakatto. Rakennustarkastaja oli kuulemma ”pitkin hampain” hyväksynyt loivan harjakaton. Tänä päivänä tällä omakotitaloalueella, jossa on yli 30 taloa, ei ole enää yhtään tasakattotaloa. Vuosien varrella kaikki omakotiasujat … LUE LISÄÄ

29.6.2015

Unelma puutarhakodista lähti lentoon

  Arkkitehtiopiskelija Olli Enteen suunnittelemassa puutarhakodissa tuoksuu puu ja paistaa aurinko. Valo virtaa sisään useista ikkunoista ja lasiovista. Huoneilma on raikas ja fiilis kotoisa. Piirun verran alle 50 neliöinen, kaksikerroksinen talo sijaitsee lohkotulla tontilla, jonka Enne on ostanut.  Talon rakenteissa, verhoilussa … LUE LISÄÄ

29.5.2015

Biotalouteen uskotaan

Tulevat vuodet tulevat olemaan haastavia, jotta Suomen talous saadaan jälleen kasvuun.  Metsäteollisuuden kannalta tulevan hallituskauden strategiset tavoitteet ja niihin liittyvät toimenpiteet ovat vähintäänkin myönteisiä. Erityisen ilahduttavaa on, että biotalous on yksi hallituksen strategisista painopisteistä. Tämä tarkoittaa sitä, että puuhun ja … LUE LISÄÄ

19.5.2015

Puutuoteteollisuus on paljon vartija Suomen biotaloudessa

Biotalous on uusiutuvien luonnonvarojen tuottamista, jalostamista, kuluttamista ja kierrättämistä sekä uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvia palveluja. Biotalous Suomessa nojaa metsiin ja puuhun. Metsien ja puun käytöt ovat kivijalka myös biotalouden kasvulle. Biotalouden taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta on tärkeää, että metsien ja … LUE LISÄÄ

Tilaa uutiskirje

* pakollinen kenttä

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.