24.1.2019

Eurokoodit luovat eurooppalaista rakennusmarkkinaa. Japanin vapaakauppasopimus. Puutuoteteollisuuden uutiskirje 2/2019

Uudistuvat Eurokoodit luovat eurooppalaista markkinaa myös puutuotteille

Eurooppalaiset rakennesuunnittelun standardit, Eurokoodit, uusiutuvat merkittävästi lähivuosina. Eurokoodit ovat ohjeistus, jotka kansallisten rakennusmääräysten ohella määräävät myös puurakennusten toteuttamisesta. Uudistustyössä puhutaan nyt toisen polven eurokoodeista. Tavoitteena on uuden tutkimustiedon sisällyttäminen laskentaohjeisiin, tarpeettomien tai vähän käytettyjen menettelyiden poistaminen. Siinä pyritään myös ohjeiden tiivistämiseen ja sivumäärän pienentämiseen sekä kansallisten parametrien vähentämiseen.

Kokonaisuutena Eurokoodit käsittää yhteensä 6611 sivua. Puurakenteiden Eurokoodit jakaantuvat kolmeen osaan: yleissuunnittelu, palosuunnittelu ja puusiltojen suunnittelu. Sivuja näissä on yhteensä 232 ja kansallisesti valittavia parametreja 38 kappaletta. Muihin materiaali-Eurokoodeihin verrattuna sivu- ja parametrimäärä on kuitenkin kohtuullinen, sillä betoni-Eurokoodissa sivuja on 460 ja kansallisia parametrejä n. 220 ja teräs-Eurokoodissa sivuja on peräti n. 1500 ja kansallisia parametrejä n. 430.

Pois kansallisesta lisäohjeistuksesta kohti eurooppalaista markkinaa

Puurakenteiden Eurokoodeissa ongelma on etupäässä niiden huono kattavuus ja sen vuoksi rakennesuunnittelijoiden tarpeisiin tarvitaan lisää sisältöä. Tämä on johtanut suureen määrään kansallista lisäohjeistusta.

Uudistustyössä on tarkoitus viedä kansalliset lisäohjeet itse Eurokoodiin ja näin mahdollistaa eurooppalaiset markkinat rakenteellisille puutuotteille. Eurokoodi ei tällä hetkellä vielä sisällä CLT-rakenteiden suunnittelua. Uuteen puurakenteiden eurokoodiin on tulossa mm CLT-rakenteiden suunnittelu kattavasti, entistä laajemmin ohjeistusta LVL-rakennesuunnitteluun, liimapuurakenteiden lujuuden kokovaikutus uuden tutkimustiedon mukaiseksi sekä poikittaispuristuslujuuden laskenta uuden tutkimustiedon mukaiseksi. Lattian värähtelykriteerit jaetaan kuuteen eri luokkaan, joista viranomainen tai asiakas voi valita. Liitosten suunnittelu tehdään nykyistä helpommaksi ja uuden tutkimustiedon mukaiseksi, palomitoitus selkeämmäksi sekä lisätään ohjeita myös liitosten palomitoitukseen. Puusiltamitoituksen ohjeistusta laajennetaan.

Uudistaminen on pitkäjänteistä työtä

Eurokoodien uudistustyö tapahtuu työryhmissä ja varsinainen kirjoitustyö työryhmien alaisissa projektiryhmissä. Puurakenteiden osalta projektiryhmiä on kuusi kappaletta ja suomalaisia edustajia on yleiset suunnitteluohjeet- ja palomitoitusohjeet-ryhmissä.

Puutuoteteollisuus ry:n Tomi Toratti  johtaa yleiset suunnitteluohjeet -projektiryhmää. Uusien Eurokoodien arvioidaan tulevan käyttöön vuonna 2025.

Lisätietoja: Tomi Toratti, tomi.toratti@puutuoteteollisuus.fi, puh. 050 5361702

EU:n ja Japanin välinen vapaakauppasopimus voimaan helmikuun alussa

EU:n ja Japanin solmima vapaakauppasopimus sisältää joitakin helpotuksia kaupankäyntiin, vaikkakaan se ei vielä poista standardeissa olevia olennaisia eroja. Tehty sopimus poistaa tullit metsäteollisuustuotteilta 0-10 vuoden siirtymäajan kuluessa. Tulliedun saaminen vaatii Japaaniin vievien yritysten rekisteröitymisen tullin REX-tietokantaan. Ohjeet tullin sivulla tässä linkissä.

 

 

 

Tilaa uutiskirje

* pakollinen kenttä

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.