14.12.2018

Käyttöturvallisuusasetusta täydentävät ohjeet. Puutuoteteollisuuden uutiskirje 11/18

Käyttöturvallisuusasetuksen ohjeistusta täydennetty ikkunoiden ja portaiden osalta

Asetus rakennusten käyttöturvallisuudesta astui voimaan 1.1.2018. Koska Ympäristöministeriö ei antanut tarkentavaa ohjeistusta, ovat rakennusvalvonnat ja teollisuus yhdessä laatineet tarkentavia ohjekortteja tulkintojen yhtenäistämiseksi.

Suurimpien kaupunkien rakennusvalvonnat tekevät yhteistyötä laatimalla parhaitten käytäntöjen ohjeita rakentamisen määräyksiin. Tällä hetkellä yhteistyössä on mukana 17 kaupunkia ja ohjeet ovat vapaasti kaikkien muidenkin kuntien käytettävissä. Teollisuuden kannalta myönteistä on se, että yhtenäiset käytännöt vähentävät tulkintaeroja maan eri kolkilla. Rakennusvalvontojen ohjeet eivät ole sitovia, mutta laajan valmistelijajoukon ansiosta ne ovat myös laajalti käytössä.

Käyttöturvallisuusasetuksen osalta tärkeät tulkinnat on tehty turvallisen lasituksen sekä portaiden mitoituksen osalta. Ohjekortit on julkaistu ns. topten-kortteina rakennusvalvontojen nettisivuilla.

Turvallista lasitusta käsittelevä ohjekortti Lasirakenteet, 117 d 03

Kortissa selkeytetään riskikohteita törmäysvaaran sekä putoamisvaaran osalta. Mikäli näitä vaaroja ei ole estetty esimerkiksi suojakaiteella, riskilliset kohteet tulee varustaa ko. rakennuksen käyttötarkoituksen mukaisesti ohjeistetuilla turvallisella lasituksella. Ohjeita on täydennetty selventävillä piirroksilla. Kortissa on myös täsmennetty testauksen ja kuormituksen määrittelymenettelyitä. Kortin kuvitusta on parannettu 14.12.2018 versiossa.

Koska asetus koskee  uudisrakentamisen lisäksi tietyissä tapauksissa myös korjausrakentamista, tarpeen arviointia helpotetaan kuvailemalla joitakin tilanteita, joissa uusia määräyksiä tulisi soveltaa myös korjausrakennuskohteissa.

 

Portaiden mitoituksen kortti  117d 02 C

Porraskortti täsmentää sisäportaiden suunnittelun ja  mitoituksen yksityiskohtia erityisesti nousun ja etenemän osalta.  Portaiden suunnittelussa otetaan huomioon turvallisuuden lisäksi asumismukavuus sekä tilankäyttö. Portaasta on rakennettavissa turvallinen porrastyypistä riippumatta. Turvallisuutta lisää se, että myös asunnoissa käsijohde tulee jatkossa olla porrassyöksyn molemmilla puolilla. Julkisessa sekä liikerakentamisessa käsijohde ulottuu portaan ulkopuolelle.

Erityinen täsmennys on parviportaan ohjeistus. Sitä voidaan käyttää tilanteissa, jossa se johtaa tilaan, joka ei täytä huoneen tunnusmerkkejä esim. huonekorkeuden osalta.

Ohjeita täydennetään vielä portaita ja luiskia koskevalla RT-ohjekortilla, joka esittelee suunnitteluvaihtoehtoja laajasanaisemmin ja kuvien kera.

Tilaa uutiskirje

* pakollinen kenttä

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.