15.12.2017

Parin vuoden urakka valmis: Rakentamisen asetukset voimaan 2018 alusta. Puutuoteteollisuus ry:n uutiskirje 11/2017

Uudet rakennusmääräykset voimaan vuoden 2018 alusta

Ympäristöministeriö päivittää Suomen rakentamismääräyskokoelman vastaamaan uutta Maankäyttö- ja rakennuslakia. Rakennusmääräykset ovat jatkossa asetuksia, joita täydennetään erillisellä ohjeella. Puutuoteteollisuus on aktiivisesti ollut mukana vaikuttamassa asetusten valmistelutyöhön. Puurakentamisen osalta merkittävimmät parannukset ovat tapahtuneet rakennusten paloturvallisuutta koskevassa asetuksessa, joka laajentaa puun käyttömahdollisuuksia ja näkyvyyttä erityisesti kerrostalorakentamisessa.

Energiatehokkuusasetuksesta erityinen vääntö

Vuoden alusta tulee uudet asetukset myös rakennuksen energiatehokkuudesta sekä sisäilmasta ja ilmanvaihdosta. Samalla muuttuvat myös rakennuksessa käytettävien eri energiamuotojen kertoimet. Puurakentamisen kannalta erityistä on se, että massiivipuun hyvät ominaisuudet niin energiasivuvirtojen kuin hiilinielunkin kannalta huomioidaan. Tämä mahdollistaa mm. hirsirakennusten toteuttamisen ilman lisäeristystä, toki asetuksen kokonaisvaatimukset huomioiden.

Aiheesta lisää sivullamme http://puutuoteteollisuus.fi/edunvalvonta/puurakentamisen-maaraykset/

Sitralla rahoitushaku korkean lisäarvon puutuotteille

Sitralla on auki Korkean lisäarvon puutuotteiden rahoitushaku. Se tähtää uusien kiertotalouden ratkaisujen kehittämiseen. Haku on kaksivaiheinen, 19.1. mennessä tulee lähettää tieto hanketta varten kootun konsortion jäsenistä sekä hankkeen aihe ja alustava suunnitelma. Kevään aikana Sitra muokkaa hanke-ehdotuksia valittujen konsortioiden kanssa ja valitut hankkeet saavat Sitran rahoituksen. Rahoitusta on tarjolla noin vuoden ajaksi, päättyen elokuussa 2019. Puutuoteteollisuus ry on kokoamassa konsortiota, jonka tavoitteena on puun kierrätysasteen nosto liiketaloudellisesti järkevällä tavalla. Lisätietoja Puutuoteteollisuudessa: Erityisasiantuntija Aila Janatuinen (aila.janatuinen@puutuoteteollisuus.fi)

Aiheesta lisää Sitran sivuilla https://www.sitra.fi/hankkeet/korkean-lisaarvon-puutuotteiden-rahoitushaku/

Lasiseminaari 8.2.2018 Tampere-talossa

Tällä kertaa Lasiseminaarin teemoina ovat mm. uudet rakentamisen määräykset ja niiden tulkinta, rakentamisen laatu, lasien kehittyminen sekä Lean. Mukaan ovat tervetulleita muutkin kuin lasia käsittelevä teollisuus.

Aiheesta lisää Lasiseminaarin sivulla http://puutuoteteollisuus.fi/ajankohtaista/tapahtumat/lasiseminaari-2018/

Tilaa uutiskirje

* pakollinen kenttä

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite jolla tilaat sähköpostiisi ilmoitukset blogin uusista artikkeleista.